Toimintasuunnitelma 2008

Wikizia

Hei kaikki! Tätä saa muokata vapaasti! T:Pj.


INTELLIGENZIA RY

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008


Yleistä

Kognitiotiedettä on voinut opiskella Helsingin Yliopistossa jossain määrin kohta jo 20 vuotta. Ainejärjestö Intelligenzia on ollut alusta asti merkittävässä roolissa opiskelijoiden ja laitoksen välillä. Kokoonsa nähden järjestön toiminta on ollut aktiivista, esimerkiksi jo viitenä peräkkäisenä vuotena on järjestetty opintoihin liittyviä ulkomaanmatkoja. Intelligenzian tavoitteena on sääntöjensä mukaisesti edistää kognitiotieteen näkyvyyttä aina kansainväliselle tasolle asti sekä tarjota jäsenilleen mahdollisimman suoria vaikutusmahdollisuuksia opetukseen aina tiedekuntaan asti. Esimerkkinä järjestön toiminnan vaikutuksesta on esim. herrasmiessopimuksena neuvoteltu kognitiotieteilijöiden 1/3 osuus Psykologian laitoksen johtoryhmän ja tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsenten paikosta

Tavoitteet ja haasteet

Tämän vuoden tavoitteena on kyetä toteuttamaan säännöissä mainittuja tehtäviä mahdollisimman hyvin ja pyrkiä edelleen kehittämään toimintaa kaikilla aloilla. Kognitiotieteen yksikön pienen koon ja rajatun opiskelijoiden sisäänottomäärän (nykyään 12) myötä aktiivisen opiskelijatoiminnan ylläpitoon liittyy haasteita: useille opiskelijoille kognitiotiede ei ole ensimmäinen tutkinnonsuoritusoikeus ja suoraan keskiasteen koulutuksesta tulevien ensimmäisen vuoden opiskelijoiden osuus voi olla alle puolet. Ainejärjestömme suuri haaste onkin pyrkiä tavoittamaan mahdollisimman suuri osuus hyvinkin heterogeenisestä opiskelijapopulaatiosta ainakin jollakin tavalla. Vastaavanlainen ongelma koettelee yliopiston opetuspuolella myös kognitiotieteen yksikköä. Tämän vuoden toimintasuunnitelman tärkeimpiä asioita onkin pyrkiä kehittämään uusia toimintatapoja saada ainejärjestön kaikkien potentiaalisesti tavoitettavissa olevien jäsenien ääni kuuluviin. Konkreettisesti tämä tulee toteutumaan esim. Intelligenzian jäsenten läsnäolona olennaisena osana laitoksen opetuksenkehittämistyöryhmi


Ulkomaanmatkat

Intelligenzia aikoo jatkaa ulkomaanmatkailuaan. Ruotsalaisen Linköpingin yliopistolla järjestettävään jokakeväiseen KVIT-symposiumiin tehtävä ekskursio on jo kolmas peräkkäinen, joten voidaan puhua jo perinteestä. Matka kestää jälleen noin viikon, tavoitteena on saada ainakin 10 lähtijää. Tarkoituksena on sisällyttää reissuun myös joku toinen naapurimaamme yliopistoista. Kognitiotiedettä sivutaan opetussuunnitelmassa ainakin Umeåssa, Skövdessä ja Lundissa.

Muista matkoista ei ole vielä selkeää suunnitelmaa: jo suunniteltuna kohteena Osnabrückin yliopisto Saksassa, jonne kontaktit ovat erinomaiset johtuen aikaisemman vierailun (2004) synnyttämästä vaihto-ohjelmasta. Tavoitteena on selvittää kevään mittaan, rahoituksen selvittyä, mahdollisuutta tehdä syksyinen reissu ennalta tuntemattomaan maahan - jäseniä kehotetaan aktiivisesti etsimään tieteellisesti mielenkiintoisia kohteita.

Intelligenzian matkoille on perinteisesti osallistunut kirjavasti opintojensa eri vaiheissa olevia opiskelijoita, ja niille pyritään saamaan mahdollisimman paljon ihmisiä mukaan. Järjestö tukee suurella osalla budjetistaan ulkomaanmatkoja, ja niille haetaan (perinteisesti hyvällä menestyksellä) rahoitusta myös muista lähteistä.

Tutortoiminta

Intelligenzia panostaa tutortoimintaan sekä yksinään että yhteistyössä Conduksen ja Kompleksin kanssa. Päälinjat ovat samat kuin aikaisempina vuosina, uutena painopistealueena sivuainetutoroinnin kehittäminen entisestään - monitieteisessä oppiaineessa opiskelijoiden olisi jo ensimmäisenä vuotenaan tärkeää tietää mahdollisista suuntautumismahdollisuuksista - ja aloittaa relevanttien kurssien käyminen jo alkuvaiheessa.

Yhteydet muihin järjestöihin ja yliopistomaailmaan

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kattojärjestö Conduksen puheenjohtaja on (jälleen) Intelligenzian jäsen, millä on suotuisa vaikutus tiedonkulkuun ja toimintamahdollisuuksiin laajemmassakin mittakaavassa. Läheistä yhteistyötä jatketaan psykologian opiskelijajärjestö Kompleksin kanssa niin opinto- kuin vapaa-ajan toiminnan puitteissa. Suunnitteilla on täksi vuodeksi Kompleksin kanssa järjestettäviä keskusteluklubeja, joihin pyritään saamaan alustajiksi asiantuntijoita ja kutsumaan opiskelijoita myös muista tiedekunnista. Intelligenzian opintopiiritoiminta on ollut alusta asti ainejärjestön rajat ylittävää, mistä on saatu jo alustavia hyviä kokemuksia.

Opintotoiminta

Toiminta oppiaineen kanssa kognitiotieteen identiteetin etsimiseksi jatkuu. Oppiaineen tulevaisuus riippuu ensisijassa opiskelijoiden aktiivisuudesta, joten ainejärjestöllämme on tässä suuri vastuu. Ensi tilassa on tarkoitus laatia kartoitus opiskelijoiden kurssitoiveiden ja todellisuuden kohtaamisesta. Opintopiiritoiminta on lähtenyt viime vuosina kasvuun - Intelligenzia pyrkii auttamaan uusien opintopiirien organisoimisessa ja tukemaan niiden toimintaa käytettävissä olevin keinon.

Tiedotustoiminta

Verkkosivuja kehitetään, ja jo olemassa oleville palvelujen (mm. wiki-sivusto, kurssiblogi, mediagalleria) käyttöä pyritään lisäämään entisestään. Korkeastandardinen järjestölehti Homunculus on tarkoitus julkaista kesän jälkeen. Aineiston kerääminen on jo meneillään.

Vapaa-ajan toiminta

Jäsenille pyritään järjestämään kuukausittain ala-ja yläkulttuuriin liittyviä rientoja, joita kaikkia tuetaan aikakin symbolisesti. Jokaisella järjestöläisellä tulee olla mahdollisuus esittää ideoita aktiviteettien suhteen. Syksyllä järjestetään suuremmat bileet, joilla on tarkoitus hankkia hieman varojakin. Ensi vuonna vietettävien 20-vuotisjuhlien suunnittelu aloitetaan.

Kokoukset

Intelligenzia ry:n kokous järjestetään kuukausittain, ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse jäsenille. Hallitus kokoontuu n. 3 viikon välein. Tarpeen mukaan muodostetaan erilliä työryhmiä aihekohtaisesti.


ALUSTAVA TOIMINTAKALENTERI VUODELLE 2008


Maaliskuu -19.3 Laitoksen opettaja-opiskelijatapahtuma -Väliviikon kemut

Huhtikuu -Keskustelusymposium yhteistyössä Kompleksin kanssa -Jalkapallo/pesäpallo-ottelu Kompleksi-Intelligenzia

Toukokuu -Intelligenzian vappu -Perinteinen excu Vermoon -Ruotsinmatka: KVIT-symposiumi Linköpingissä + ainakin yksi toinen ruotsalainen kaupunki

Kesäkuu -Osnabrück-matka halukkaille

Heinäkuu -Kesäloma

Elokuu -Kulttuuria halukkaille

Syyskuu -Fuksiviikko, fuksibileet

Lokakuu -Syksyn ulkomaanmatka, mahd. konferenssi

Marraskuu -Homunculuksen julkaisu

Joulukuu -Pikkujoulut ja vaalikokous

Henkilökohtaiset työkalut