Pääkirjoitus

Wikizia

Pääkirjoitus: Kognitiotieteen identiteetistä

We shall not cease from exploration

And the end of all our exploring

Will be to arrive where we started

And know the place for the first time.''

-T.S. Eliot

Kuluneena syyslukukautena meillä suomalaisilla konnareilla on ollut syytä juhlaan, sillä kognitiotiede otti ja täytti viime syyskuussa kunnioitettavat 50 vuotta. Puoli vuosisataa on siis tullut kuluneeksi niistä kuuluisasta kolmesta päivästä vuonna 1956, jolloin Massachusetts Insitute of Technologyssa järjestetyssä Symposium on Information Theory -konferenssissa sai itunsa ihmismielen tiedonkäsittelytoimintoja tutkiva poikkitieteellinen tieteenala nimeltä cognitive science, kognitiotiede… Mikä tuolloin viisi vuosikymmentä sitten oli vasta kaukainen, Noam Chomskyn, George Millerin ja muiden wanhojen konnareiden mielissä herännyt ajatus eri tieteenaloja integroivasta ihmismielen tieteellisestä tutkimuksesta, on 2000-luvulla jo täyttä tieteellistä todellisuutta. Kun menneinä vuosikymmeninä kognitiotiede on määritellyt itsensä ja identiteettinsä ensijaisesti sen kautta mitä se ei ole - behavioristista ihmistiedettä, epämääräistä nojatuolifilosofiaa tai freudilaista huuhaatutkimusta -voidaan kuitenkin esittää aiheellinen kysymys kognitiotieteen identiteetistä meidän postbehavioristisena, umpinaturalistisena ja antisigmundlaisena aikanamme: tiedämme kyllä, mistä tulemme, mutta tiedämmekö me keitä olemme - ja minne olemme menossa?

Siinä missä jotkut meistä ymmärtävät tämän päivän kognitiotieteen kaikkien kognitiota tutkivien erillistieteiden (kokeellisen kognitiivisen psykologian, kognitiivisen aivotutkimuksen, kognitiivisen kielitieteen, mielenfilosofian, tietoteorian, tekoälytutkimuksen, evoluutiobiologian, kognitiivisen kehitys- ja sosiaalipsykologian, antropologian, tajunnantutkimuksenkin) leikkauskohdaksi, osa ymmärtää sen etupäässä konnektionistisiin tai symbolisiin malleihin pohjautuvana kognitiivisten prosessien simulointina, toisten puolestaan nähdessä kognitiotieteen omana itsenäisenä tieteenalanaan, jolla on oma spesifi tutkimuskohteensa, metodologiavalikoimansa ja käsitejärjestelmänsä. Minkä määritelmän näistä voidaan sanoa olevan lähimpänä totuutta? Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että 2000-luvun kognitiotiede kattaa samanaikaisesti kaikki edellä mainitut määritelmät. Tämä on nähdäkseni suoraa seurausta itse tutkittavan asian, ihmismielen, merkillisestä luonteesta. Ihmismieli on yhtäaikaisesti biologisen, mentaalisen ja sosiaalisen todellisuuden asukas; sen näkymätön tiedonkäsittelytoiminta tulee näkyväksi yhtäaikaisesti aivojen hermoverkkojen sähkömagneettisessa aktiviteetissa, ympäröivän yhteiskunnan sosiaalisissa käytännöissä, ja siinä ensimmäisen persoonan lumoavassa virtuaalitodellisuudessa, mitä kutsumme yhtä aikaa 'minuudeksi' ja 'maailmaksi'.

Mielen kaltaisen eriskummallisen entiteetin tutkimuksen on siis aina myös väistämättä oltava poikkitieteellistä tutkimusta, sillä ei ole mahdollista nimetä vain yhtä kaikenkattavaa tutkimusmetodologiaa tai teoriaa, jolla voisi tyhjentävästi selittää kaikkia mielen toimintoja. Mieltä on myös hyödyllistä mallintaa sekä simuloida tietokoneiden avulla, ja esimerkiksi konnektionistinen mallinnusparadigma on tuonut ihmis- ja insinööritieteisiin kokonaan uuden tavan tarkastella oppimis, muisti-, ja hahmontunnistusprosesseja. Kognitiotieteen tutkimuskohde on kognitio, sen perustavimmat käsitteet representaatioiden ja informaationprosessoinnin käsitteitä, ja sille kuuluva metodologiavalikoima laaja ja moninainen (reaktioaikatutkimuksesta antropologiseen havainnointiin, ja aivokuvantamismenetelmistä kielitieteelliseen introspektioon). Tätä herkullista mielen ja sen tieteen moninaisuutta heijastaa käytännössä myös tämän vuoden Homunculus-lehtemme, joka on kokoelma erilaisia kognitiotieteen opiskelijoiden kirjoittamia pikkutekstejä, aiheiden vaihdellessa synestesian neuraalisesta perustasta ja muistin psykologisesta tutkimuksesta aina kognitiiviseen tekstintutkimukseen. Homunculuksen haastateltavaksi olemme saaneet akatemiatutkija Antti Revonsuon Turun yliopistosta, joka kertoo meille suhteestaan omaan erikoisalaansa, empiiriseen tajunnantutkimukseen, ja vieraileviksi kirjoittajiksi joukon erään espoolaisen ala-asteen viidennen vuosiluokan oppilaita, joiden poikkeuksellisen oivaltavia näkemyksiä kognitiotieteen peruskäsitteistä saamme ihailla tässä numerossa kokonaisen aukeaman verran… Toivotankin nyt näillä sanoilla hauskoja lukuhetkiä kaikille Homunculuksen lukijoille ja hyvää loppulukuvuotta 2006-2007!!!

Maria Palolahti, päätoimittaja

P.S. Kognitiotieteen historiallisen 50-vuotisjuhlan kunniaksi halusin lopettaa tämän pääkirjoituksen jonkinlaisiin tavallista ylevämpiin sanoihin siitä, miksi kognitiotiedettä tulisi mielestäni opiskella, harjoittaa - ja rahoittaa - Helsingin yliopistossa ja muualla myös seuraavan tulevan puolen vuosisadan aikana. Päädyin loppujen lopuksi seuraavaan tiedekirjahyllystäni löytyneeseen Paul Davies -sitaattiin, ottakaa tai jättäkää:

"Through science, we human beings are able to grasp at least some of nature's secrets. We have cracked part of the cosmic code. Why this should be, just why Homo sapiens should carry the spark of rationality that proves the key to the universe, is a deep enigma. We who are children of the universe - animated stardust - can nevertheless reflect on the nature of that same universe, even to the extent of glimpsing the rules on which it runs. How we have become linked into this cosmic dimension is a mystery. Yet the linkage cannot be denied.What does that mean? What is man that we might be party to such priviledge? I cannot believe, that our existence in this universe is a mere quirk of fate, an accident of history, an incidental blip in the great cosmic drama. Our involvement is too intimate. The physical species Homo may count for nothing, but the existence of mind in some organism in some planet in the universe is surely a fact of fundamental significance. Through conscious beings the universe has generated self-awareness. This cannot be no trivial detail, no minor byproduct of mindless, purposeless forces. We are truly meant to be here."